Medialle

Tämän sivun tarkoitus on palvella median edustajia, sekä muita jotka haluavat tarkempaa tietoa meistä. Sivulta löydät tarkemmat taustat joukkueen synnystä, tavoitteista sekä kovimmat saavutuksemme.

Smoking Finns historia

2013-2014

Smoking Finns syntyi kahden Barbeque-harrastajan toimesta vuonna 2013. Riku oli silloin jo selvästi syvemmällä harrastuksessa, hän oli ollut kiinnostunut Jenkkityylisestä savustuksesta jo vuosia. Lopullinen niitti tälle kiinnostukselle tuli, kun Riku liittyi vuonna 2012 BBQ Brethren foorumille. Foorumi tuntui varsinaiselta aarrearkulta, siellä jopa maailmalla palkitut kilpasavustajat keskustelivat lajista syvällisesti ja jakoivat vinkkejä toisilleen. Riku oli jo silloin yllättynyt harrastuksen ympärillä olevasta vahvasta yhteisöllisyyden tunteesta ja se veti voimakkaasti puoleensa.

Juhani taas puolestaan oli vasta tutustunut tähän ruoan kypsennystapaan, hän oli koulutukseltaan kokki, mutta oli kuitenkin lähdössä Ruotsiin BBQ-kilpailuihin. Riku oli myös lähdössä samoihin kilpailuihin, mutta he olivat molemmat lähdössä osana jonkun muun joukkuetta ja eivät vielä tunteneet toisiaan tällöin. Kilpailut menivät pääsääntöisesti hyvin ja molemmat näkivät mahdollisuuden pärjätä lajissa, mutta ei osana jonkun muun joukkuetta, vaan omana joukkueenaan. Tästä syntyi päätös perustaa oma joukkue ja Juhani osoittautui varsin hyväksi solmimaan sponsorisopimuksia, joten edellytykset toiminnalle olivat valmiina seuraavana vuonna.

2014 osallistuimme ensimmäiseen kisaamme Saksassa. Kisa meni kohtalaisesti, sijoituimme kokonaiskilpailussa sijalle 27, brisketissä 10. sijalle ja makkaralla 5. sijalle. Ruhrpott BBQ oli silloin Euroopan isoin kilpailu ja joukkueita oli mukana 58 kpl. Kisamatka ei kuitenkaan ollut helppo, ja tämän jälkeen Smoking Finns onkin vahvasti keskittynyt parantamaan logistiikkaa, sekä matkustusmukavuutta. Tämä työ jatkuu vielä tänäkin päivänä. Vuonna 2014 ei myöskään kilpailuita Euroopassa ollut vielä paljoa, olihan laji meille uusi ja rantautunut vain muutama vuosi aikaisemmin tänne.

2015

Vuonna 2015 kilpailuiden määrä nousi rajusti Euroopassa, niitä oli jo 19 kpl. Valitsimme tarkasti kilpailumme, koska meillä ei ollut mahdollisuutta kiertää kymmeniä kilpailuita vuodessa kuten Euroopan huipputiimit tekivät. Tämä johtui lähinnä maantieteellisen sijainnin aihettamasta haasteesta matkustuksen suhteen.

Osallistuimme jälleen Ruotsissa järjestettävään Smoke In The North kilpailuun, koska sinne oli helppo ajaa tarvittavan kaluston kanssa. Olimme saaneet jälleen parannettua yhteistyötämme sponsoreidemme kanssa, joten kilpailussa käytettävät lihat olivat parempilaatuisia kuin aiemmin. Kilpailu meni kohtalaisen hyvin ja yllätykseksemme kokonaissijoituksemme oli 5/26. Olimme siis toisessa kilpailussamme muutamien sijojen päässä kärjestä, jossa edelleen olivat nämä kymmeniä kilpailuita vuodessa kiertävät huipputiimit. Tämä siitä huolimatta, että sijoituimme kanassa viimeiseksi. Päätimme keskittyä kanaan tulevina vuosina, jotta kokonaissuorituksemme olisi tasaisempi. Kilpailuissa voitetaan nimenomaan varmalla suorituksella, jossa kaikki neljä lihakategoriaa onnistuvat tasaisen hyvin.

2015 osallistuimme myös ensimmäiseen kisaamme Alankomaissa, 3rd Annual BBQ Society Cook-Offiin. Kilpailu oli ensimmäinen, johon lensimme. Sponsoreidemme kautta saimme tarvittavan kaluston lainaan, jonka lopulta myös saimme paikanpäälle todella vaikeiden sattumien jälkeen. Kokonaiskilpailu meni kohtalaisen hyvin, sijoituimme sijalle 12/42. Yllätykseksemme voitimme porsaan ribs -kategorian, vaikka kilpailussa oli jälleen mukana Euroopan huiput. Tämän lisäksi myös jälkiruoka-kategoriassa saimme täydellisen tuloksen (180 pisetttä) sekä sijoituimme toiseksi. Kilpailun jälkeen huomasimme, että emme ole kovin kaukana kokonaiskilpailun voitosta, Grand Championchipistä. Päätimme asettaa vuodelle 2016 tavoitteeksi kilpailun voiton.

2016

Vuonna 2016 päätimme kilpailla kaksi kertaa Alankomaissa ja sen lisäksi Ruotsin kilpailussa. Ruotsin kisaa ei kuitenkaan järjestetty ollenkaan kyseisenä vuonna, joten kilpailumäärämme jäi jälleen vaivaiseen kahteen kilpailuun. Osallistuimme ensin toukokuussa järjestettävään Tony Stone Low & Slow kilpailuun, joka on Euroopan vanhin KCBS:n sanktioima kilpailu. Saimme tällä kertaa kalustoa lainaan myös paikallisilta joukkueilta ja savustinvalmistajilta, ja se saapuikin paikalle ongelmitta. Kilpailu meni oman tasomme mukaisesti, kokonaissijoitus oli 13/65. Panostus kanaan tuotti nyt tulosta, sijoituimme siinä sijalle 9. Pulled porkissa sijoituimme sijalle 4, mikä oli todella hyvä suoritus ottaen huomioon kisan kovan tason.

2016 lokakuussa kilpailimme jälleen BBQ Society Cook-Offissa. Kilpailu oli meille todella haastava ja sijoituimme tähän asti huonoimmalle sijalle 36/46. Kilpailusta jäi huono maku, tiesimme että emme suorituuneet oman tasomme mukaisesti.

2017

Kuulimme jo edellisvuonna, että tulevana vuotena olisi Virossa heidän ensimmäiset KCBS:n sanktioimat kilpailunsa. Päätimme tietenkin osallistua niihin, ja sen lisäksi kilpailimme jälleen Tony Stonessa, sekä meille uudessa kilpailussa Belgiassa.

Tony Stone Low & Slow meni tänä vuonna todella mallikkaasti, sijoituimme kokonaiskilpailussa sijalle 4/56. Pulled porkkimme oli jälleen tuomareiden mieleen, sijoituimme siinä kolmannelle sijalle.

Viron kilpailuun lähdimme täyteen lastatulla pakettiautolla, mukanamme kaikki tarvittava. Kilpailut olivat yllättävät, sillä järjestäjät eivät olleet tiedottaneet ihan kaikkea englanniksi riittävän selkeästi. Olimme nimittäin kilpailun ainoa ulkomainen joukkue. Vihdoin onnistuimme jokaisessa kategoriassa ja voitimme koko kilpailun selkeällä erolla seuraaviin. Voiton myötä aukesi ovia erilaisiin kutsukilpailuihin, kuten American Royal World Series of BBQ tapahtumaan Yhdysvalloissa. Olimme tietenkin iloisia voitosta, mutta samalla tiedostimme että Euroopan huiput eivät olleet tässä kilpailussa mukana.

Belgian kilpailu meni jälleen todella hyvin, onnistuimme tasaisella suorituksella voittamaan koko kilpailun pistemäärällä 694. Yli 700 pisteen suoritus on kilpailuissa harvinainen, ja siitä saa erikoismaininnan historian kirjoihin. Tämä voitto tuntui todella isolta saavutukselta, kaikki Euroopan parhaat olivat tällä kertaa mukana. Suorituksemme oli myös tasaisen hyvä, voitimme porsaan ribsit, brisketin, sekä tulimme toiseksi pulled porkissa.

Vuosi 2017 oli siis todella onnistunut, osallistuimme kolmeen kilpailuun joista voitimme kaksi.